tiistai 3. toukokuuta 2011

Kooste kuluneesta kuukaudesta

Nonnis. Nyt ollaan jo toukokuussa ja enää vähän yli kuukausi Helsinki-päivään. Jaiks! Ajattelin, että aina kuun vaihteessa tekisin tänne pienen koosteen kuluneesta kuukaudesta ja mitä kaikkea siihen on mahtunut.

Huhtikuussa askarreltiinpaskarreiltiin muun maussa seuravien asioiden parissa:

Helsinki-päivän ja -viikon visuaalista ilmettä on hiottu ja eriväirisiä pallukoita tuijoteltu tuntitolkulla. Tämän(kin) vuoden ilme on meidän mahti graafikko Maritan käsialaa. Tässä pieni kurkistutus teille tulevasta lookista, joka alkaa tämän kuun loppupuolella näkyä jo kaupungillakin:



Helsinki-päivän ohjelma on saatu kunnialla kasaan ja siitä voi käydä poimimassa itselleen parhaat palat sivulta http://www.helsinkiviikko.fi/ Lisäyksiä tipahtelee edelleen lähes päivittäin. Erityisen fiiliksissäni olen täällä hetkellä meidän ja Radio Aallon yhteistyökonsertista Suvilahdessa. Stay tuned! Esiintyjäkaarti julkistetaan tämän kuun aikana!

Oma sosiaalinen elämä ei sentään ole käynyt ihan hiljaiseloa huhtikuun aikana, mutta en ole vielä tottunut raijaamaan kameraa mukana joka paikassa, joten erinäisistä hippaloista on vielä valitettavan vähän todistusaineistoa tihkunut tänne. Kävin kuiteskin muun muassa Semifinalissa kattomassa ih ihana Johnny Thunders tribuuttikeikan...joka kyllä oli suolaisen hintainen lyhyyteensä nähden. Noh, musiikki oli aineskin hyvää.



Erinäisissä avajaisissakin tuli lokittua, tässä vielä yksi kuva Virka Gallerian notkuvien kakkupöytien ääreltä.




Virkassa muutes nyt elelllän 80-luvun tunnelmissa valokuvaaja Sari Poijärven kuvien kautta. Näyttely kertoo laajasti 80-luvun henkisestä ilmapiiristä ja nuoresta kaupunkikulttuurista: tapahtumista, bileistä, klubeista. Sattuiko kukaan katsomaan muutama viiko sitten Teemalta tullutta Timanttikoirien vuotta? Olen aina narissut syntyneeni väärällä aikakaudella..ja tuo narina jatkuu tästä eteenpäinkin..


kuva: Sari Poijärvi

Kun lähemmäs kesää edetään on olemassa vaara, että tämä blogi muuttuu tapahtumablogista puutarhablogiksi. Huhtikuussa valtaosa vapaa-ajasta meni jo oman siirtolapuutarhamökin pihaa möyriessä ja kesää lähestyttäessä piha- ja istutustöiden tahti kiihtyy. Kun lämepenee niin koko perhe muuttaa residenssinsä mökille. Mutta hei! Meillä on tosi aktiivinen siirtolapuutarhayhteisö ja joka vuosi me järjestetään muutamat kunnon minifestaritkin. Niistä täytyykin sitten blogata! Itse olen kyllä  yrittänyt pysyä pois mökkiläisten tapahtumaryhmästä ja keskittyä relaamiseen. Muuten huomaan kohta viettäväni kesälomankin tapahtumajärjestelyiden merkeissä. Ei hyvä. Tässä muutama kukkakuva möksältä. Mitään suurempaa esittelyä en meinaa paikasta pitää vaan se pysyy minun omana ja salaisena kesäparatiisina :)





Työelämän saralla toukokuu tulee pyörimään vahvasti tiedotuksen ja markkinoinnin merkeissä. Mainoskamppikset Radio Helsingissä alkaa pyöriä heti kesäkuun alussa ja näkyvyyttä tulee olemaan myös metroissa, ratikoissa ja ympäri kaupunkia.

Vapaa-ajan puolella toukokuu on täynnä kavereiden synttäreitä, kavereiden bändien keikkoja, prätkäkekkereitä ja yhdet häätkin on tulossa! Harmi vaan, että monet kinkerit osuu päällekkäin samalle päivälle, mutta eiköhän täälläkin joitain tunnelmapläjäyksiä tulla näkemään. Yritän opetella raijaamaan kameraani uskollisesti mukana. Moni hyvä bloggauksen aihe on kaatunut siihen, että en oo tajunnut räpsiä kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti