keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Be Distorted!

Helsinki-päivälle on löytynyt tanskalainen sisarus, nimittäin Distortion -festivaali, joka järjestetään Köpiksessä vuosittain kesäkuun alussa.

Synnytyskertomus Distortion  -festivaalilla on vähän erilainen kuin  Helsinki-päivällä. Helsinki-päivä on käynnistynyt Helsinki-seuran aloitteesta ja sitä  juhlittiin ensimmäistä kertaa vuonna 1959, alussa hyvinkin pienimuotoisesti.  Pikkuhiljaa vuosien saatossa Helsinki-päivä on paisunut valtavaksi tapahtumien kavalkadiksi ja sittemmin vielä Helsinki-viikoksi.

Distortion on syntynyt Kööpenhaminan yöelämä- ja klubiskenessä, ja alunperin sen tarkoitus olikin juhlistaa kaupunkinsa värikästä yöelämää. Pikkuhiljaa tapahtuma alkoi kasvaa. Ensin se laajeni eri  klubien järjestämäksi viiden päivän bileputkeksi, kunnes tänä päivänä festivaali käsittää yli 50 eri tapahtumaa ympäri kaupunkia, joita järjestävät ihmiset, yhteisöt, yhdistykset, kaupat, galleriat, klubit jne.


kuva:visitdenmark.com

Distortion -festivaali haluaa tutkia kaupunkitilan käyttöä ja tuoda ohjelmaa muuallekkin kuin perinteisille esiintymislavoille. Tapahtumapaikkana voi olla tavaratalo, museo, urheiluhalli, silta..mikä tahansa! Vuodesta 2005 lähtien festivaali on keskittynyt entistä vahvemmin ulkoilmatapahtumiin  ja fokusoitunut yöelämän juhlistamisen sijaan katujen elämän elävöittämiseen,  alueen ihmisten itsensä toteuttamana.


kuva:Tobias Holzer

Festivaalille  tunnusomaista onkin nykyään "block partyt" eli kokonaisia kaupunginosia, katuja, ja alueita suljetaan ja niille tuodaan musiikkia, nykytaidetta ja paljon monipuolista ohjelmaa. Festivaalilla ei ole yhtä ainoaa tapahtumapaikkaa, vaan juhlat ovat päivittäin eri alueilla, ja eri alueiden ohjelma vaihtelee järjestäjästä riippuen. Netin kautta kuka tahansa voi ilmoittautua vaikkapa blockpartyjen isännäksi, ja Distortion festariorganisaatio antaa järjestäjille tietyn tuotannollisen tuen. Alueesta ja järjestäjästä riippuen Distortion- festivaalin ohjelma voi olla vaikkapa paraati, bussibileet, katuralli, kirppis, musiikkia tai lähes mitä tahansa.

Helsinki-päivää rakennetaan hyvin samalla tavalla kuin  Distortion -festaria. Vaikka itse toiminkin koko homman tuottajana ja mulla on lusikkani jokaisessa sopassa, niin sen satapäinen ohjelma ei todellakaan ole ainoastaan minun oma luomukseni.



Helsinki-päivä Töölöntorilla. Osa Helsinki-päivää 2010. Pääjärjestäjänä Töölö-seura. Kuva: Marita Haukemaa

Helsinki-päivää ja sen sisältöä tehdään vahvasti  eri tahojen kanssa yhteistyössä. Näitä ovat, niinkuin Distortionissa; yhdistykset, yhteisöt, kaupat, seurat, kaupungin eri virastot jne jne.  Ja samaan tapaan kuin Distortionissa: periaatteessa jokainen yhteisö/yhdistys tms,  joka on innokas järjestämään tapahtuman ja jolla on siihen resurssit, saa siihen Helsinki-päivänä hyvät puitteet.


Helsinki Bike Show Rautatientorilla. Osa Helsinki-päivää 2010. Tapahtuman pääjärjestäjänä MMAF. Kuva : Kimmo Brandt

Helsinki-päivä muodostuu vuorovaikutuksessa monien tekijöiden kanssa. Minun hommani on lähinnä ottaa vastaan ideoita, jalostaa niitä yhdessä eteenpäin, heitellä lisää ideoita, ja saattaa eri toimijoita yhteen. Oma ideologiani on, että Helsinki-päivä on nimensä mukaisesti kaikkien helsinkiläisten (ja täällä vierailevien) juhlapäivä, ja sen sisältöä tehdään yhdessä. Ei ole olemassa mitään valmista kaavaa, millainen päivän pitäisi minäkin vuonna olla.


Helsinki-päivän karnevaalibileet Senaatintorilla. Osa Helsinki-päivää 2010. Pääjärjestäjänä Helsingin kaupunki. Kuva: Kimmo Brandt


En koskaan etukäteen tiedä millainen seuraavasta Helsinki-päivästä tulee, koska se muokkautuu aina ihan omanlaisekseen  kokonaisuudeksi. Sen verran voin tietysti jo tulevasta kesästä sanoa, että kauan ei tarvi enää arvuutella, on meillä jo aika hieno setti kasassa. Ensimmäiset ohjelmatiedot ilmestyvät nettsivuille http://www.helsinkiviikko.fi/ ensi viikolla.

Mutta sen verran kyllä kutkuttaa mielessä tuo Tanskan malli, että ehkä pitää joku vuosi tehdä opintomatka Distortioniin. Blockpartyja ympäri Helsinkiä eri kaupunginosissa...ei hullumpi idea tuleville vuosille!


kuva: copenhagennightlife.com

1 kommentti:

  1. Hei mä voin ilmoittautua vapaaehtoiseksi mukaan Distortion-matkalle! Kuulostaa mahtavalta meiningiltä, lisää block partyja Kallioon :)

    VastaaPoista